Viikonloppu reippailut.

Viikonloppuna kävelimme tututustumassa kaupunkiin. 
En ole perehtynyt ratikoihin enkä Busseihin joten kävellen joka paikkaan. 
Ratikoihin ja busseihin on oma sovellus josta pystyisi katsomaan miten ne kulkee. Mutta koen itselle helpommaksi kävellä paikasta toiseen. Matkan varrella näkee niin paljon kaikkea.
Päätimme lähteä käymää  Le havren Beach llä. Meillä sattui hyvä tuuri,koska viikkoon ei ollut näkynyt aurinkoa. Täällä rannikolla satelee melkein joka päivä. Joka harmittaa ainakin itseäni,koska olisi kiva nähdä enemmän nähtävyyksiä, mutta sateella ei oikein viitsi lähteä kävelemään tuonne ulos. 
Matkalla pysähdyimme puistoon 
Square Saint-Roch. 
Le havren Beach kun pääsimme tajusin vasta siinä vaiheessa kuinka suurin ranta on. Ja todella kaunis. Aallokkoa oli. Taisin ottaa vain video kuvaa rannasta. En tajunnut kuvia ottaa yhtään. 

UP#3

 

Skatepark le havre

Tämän jälkeen kävimme syömässä.
Olen koko matkan pohtinut miksei täältä voi saada jätti suurta kahvi kupillista kahvia. Ja nyt sain. 
Matka jatkui ruokailun jälkeen vielä.
Kävimme Pyhän Joosefin kirkkossa. 
Kirkko oli todella kaunis. Sieltä löytyi synninpäästö koppi. Ja jättisuuri kastemalja. 
Tämän Jälkeen suunnistimme satamaan katsomaan paikkoja. 
Jälkiviisaama olisi ehkä enemmänkin ottaa kuvia. Mutta eipä sitä aina muista ottaa .
Kävimme katsomassa "Bout du monde"  Tämän jälkeen aloimme suunnistaa majoitusta kohti. Kiertelimme ja kaastelimme tutkien paikkoja.  "Catène de Conteners"
Satama on erittäin nätti paikka ja suosittelen jos le havreen menee niin kannattaa käydä se vilkaisemassa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

premier jour de travail!

päivä 1. C'est comme ça qu'on est parti en France