premier jour de travail!
Päivä numero 3.
Ensimmäinen työpäivä.
Tänään aamulla 8.15 tuli Koulun opettaja hakemaan meidät Lycee Jules Lecesne koululle. Hän kertoi koulusta ja esitteli paikkoja. Todella hienon näköinen koulu.
Sen jälkeen siirryimme työpaikkoillemme.
Aluksi minulle esiteltiin suurinpiirtein kaikki leipomon tuotteet. Kummallakin oli huono englanti joten tuotteiden esittely ei ollut helpoimmasta päästä. Mutta uskoisin että suurimmanosan tuotteista ymmärsin. Tuotteita oli todella paljon. Minua opastettiin tekemään salaatti annoksia. Tar gramma määrät ja tarkka viimeistely oli A ja O.
Lopuksi tein patonkeja. Niitä olikin monenlaisia ja erilaisia taikinoita. Pakko myöntää että meinasi siinä itsellä mennä sekasin välillä mitä patonkia tehtiin. Mutta selvittiin.
Mielenkiintoisia uusia laitteita ja aivan erilailla mitä olen nähnyt suomessa. Hauskinta oli että välillä meidän google tranlate ei kääntänyt aivan sillä tavalla millä olisi toivonut ja ymmärryksessä tuli mokaa. Mutta he olivat siellä hyvin ymmärtäväisiä ja auttavaisia. Todella paljon ele kielellä pärjää.
Itsellä on Todella huono englanti. Mutta olin hyvin yllättynyt kuinka hyvin loppupeleissä pärjäsin.
Tämän päivä oppiksi meni, että patongin viilloilla on merkitystä ja kuinka jokainen taikinan kääntäminen on tärkeää!
Päivä oli lyhyt Mutta hyvin opettavainen. Ehkä parempi että oli lyhkäsempi päivä, koska uusi tilanne ja jännitti ja uusia asioita valtavasti. Huomenna sitten uusien asioiden opettelu.
Kommentit
Lähetä kommentti